Lupiiniturkki

(Kuva ja design c Lappis & Kuunsirpale)

----- L U P I I N I T U R K K I -----

Nimet: Lupiinipentu > Lupiinitassu > Lupiiniturkki
Ikä: 54 kuuta (4v 5kk)
Sukupuoli: Naaras
Verikasti: Puhdasverinen (Pilviklaani)
Uskonto: Tähtiklaani (vaikka onkin välillä meinannut menettää uskonsa)
Klaani: Pilviklaani
Asema: Soturi

----- M A I N E -----

Ulkopuolisille: Tuntematon vielä kaikin puolin, mutta ketteryys tuosta silti paistaa iästä huolimatta.

Pilviklaanissa: Tunnettu yhtenä parhaista kaninmetsästäjistä klaanissaan. Hän on nopea juoksija, mutta todennäköisesti häviää silti vauhdissa tyttärelleen. Hän on enemmän kuulu spurteistaan jänisten perään lähietäisyydeltä. Monille Lupiiniturkki saattaa huolehtivaisuutensa vuoksi vaikuttaa eräänlaiselta emohahmolta, oli tuon pentu tai ei. Monet myös saattavat pitää vanhempaa naarasta sinisilmäisenä hölmönä, ottaen huomioon kuinka nopeasti tuo tuntuu ihastuvan kolleihin.

----- U L K O N Ä K Ö -----

Lupiiniturkki on puhtaaksi pilviklaanilaiseksi hyvin tyypillinen kissa. Hän omaa kevyen ja siron olemuksen ja pitkät, mutta vahvat jalat. Olemuksessa on selvästi havaittavissa itämaisten kissojen piirteitä. Naama on pitkähkö ja solakka piirteinen. Solakasta olomuodostaan huolimatta naaraan valttikortti on ehdottomasti tuon nopeus ja kestävyys juoksussa. Naaras on oppinut melko ketteräksi vaihtamaan äkisti suuntaa nopeassakin vauhdissa, mutta kyllä vahinkojakin sattuu ja sitten saatetaan mennä mukkelis makkelis pitkin mantuja. Taistelutaidoiltaan tuo ei tosin loista.

Lupiiniturkin turkki on kevyttä ja melko pehmeää, joten se hulmuaa helposti liikkeen mukana. Karva on pituudeltaan keskipitkää, joka lepää ihonmyötäisenä. Jaloissa ja naamassa turkki on luonnollisesti lyhyempää, kun taas häntä on selkeästi muuta turkkia paljon pitempää. Häntä muistuttaa silkkipuuhkaa.

Väritykseltään naaras on kylmän hiekkainen. Vaaleampaa hiekkaista sävyä löytyy poskista, kuonosta kaulaan ja mahaan aina hännän alustaan asti. Myös tassujen sisäpinnat ovat vaaleammat. Lupiiniturkin vasemmasta takajalasta löytyy myös sukka kuvio, joka ylettyy kintereeseen. Muissa jaloissa on ohuet nauhat aivan varpaiden päässä. Turkki taas tummenee pääväristä hieman tummemmaksi selkämystä ja korvia kohden. Silmiinpistävänä tuntomerkkinä on myös turkissa selkeästi tummemmalla esiintyvä pilkukas tabby kuvio. Myös hännänpää on tumma. Lupiiniturkin kirsu on tumman ruskea. Anturat ovat hailakan punertavat. Silmät taas ovat lumoavan kauniin violetit.

----- L U O N N E -----

Lupiiniturkki on ollut pienestä pitäen hyväsydäminen kissa. Sisarustensa kanssa Lupiiniturkki oppi epäitsekkääksi ja oli aina valmis antamaan omasta osastaan muille. Hän ei juuri koskaan haasta kenenkään kanssa riitaa, vaan on melkein aina se sovittelijan roolissa toimiva. Naaras on kokenut niin paljon vastoinkäymisiä elämänsä aikana, että omaa vahvan empatia kyvyn. Hän on aina puolustamassa heikompia tai niitä, jotka jäävät syrjityksi. Hän haluaa varmistaa, että kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi klaanissa.

Pentuna naaras tottui jäämään suuren sisarusmäärän vuoksi vähäiselle huomiolle, jonka ollen vähäinenkin positiivinen huomio saa pohjimmiltaan ujon naaraan punastelemaan. Hän ei missään nimessä ole huomionhakuinen ja yritä saada kaikkien huomion kiinnittymään itseensä, ehei. Hän ei kalastele kehuja, muttei voi väittää etteikö silti nauttisi niistä silloin kun niitä saa osakseen. Tämän luonteenpiirteen vuoksi Lupiiniturkki on myös valitettavasti melko helposti vietävissä. Muutama kaunis sana siellä täällä ja tämä herkkäuskoinen naaras lähes sädehtii onnesta. Tämä voi olla yhtenä syynä miksi naaras saattaa ihastua välillä turhankin helposti.

Ei naaras ihan mikään seinäruusu kuitenkaan ole. Vaikka pilkkuturkki ei pyri pomottelemaan ketään, niin kyllä hänen äänestään löytyy auktoriteettia tarpeen tullen. Ei hänkään anna minkä tahansa luistavan varpaidensa välistä. Harvemmin tätä naarasta saa kunnolla suututettua, mutta ei se silti mahdotonta ole. Jos tämä kuitenkin sattuu suuttumaan, saa yleensä odotella melko pitkään tämän leppymistä, sillä sen armoa ei anneta. Asioiden selvittyä, ei Lupiiniturkki jää niihin kiinni vaan aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tämänkin vuoksi sinisilmäistä naarasta on helppo huijata kerta toisensa jälkeen.

Kuten monelle uskolliselle pilviklaanilaiselle, myös Lupiiniturkille klaanin vointi on tärkeää. Myös hän toivoo klaaninsa voivan asettua viimein aloilleen, kunhan kaikkien turvallisuus olisi taattu niin hyvin kuin mahdollista. Hän ei haluaisi menettää enää yhtäkään kissaa elämästään. Pienoinen kuoleman pelko on alkanut vaivata naarasta, mutta ei hänen oma kuolemansa, vaan muiden. Hän ei pelkäisi heittäytyä surman suuhun, jos se vain pelastaa jonkun toisen. Kaipa se on myös hieman itsekästä, ainakin hänen läheisiään kohtaan.

Perhe on naaraalle kuitenkin kaikki kaikessa. Vaikka Lupiiniturkki on enemmän tunnettu lempeydestään ja huolehtivaisuudestaan, niin varokoon vaan jos joku uhkaa hänen perhettään niin tästä pilkullisesta naaraasta kuoriutuu varsinainen tiikeriemo. Kaiken tapahtuneen jälkeen hän tahtoo vain suojella pentujaan, vaikkakin nämä ovat jo kasvaneet isoksi ja aloittaneet itsenäisen elämän. Emonvaistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Eikä Lupiiniturkki ole pystynyt päästämään aivan irti kaikesta syyllisyydestä ja katumuksesta menneistä tapahtumista. Aika ajoin naaras tuntee alemmuuden tunnetta ja miettii miten voisi olla parempi emo ja soturi. Hän ei kuitenkaan tahdo huolestuttaa pentujaan, joten usein tuo yrittää peitellä omat mielipahansa. Huomaamattaan hän on tainnut opettaa samanlaista ’pistä muut itsesi edelle’ elämäntyyliä myös jälkikasvulleen, joka ei ole ollut tarkoituksen mukaista, koska sellainen elämä osaa olla kuormittavaa. Kaikista eniten naaras vain toivoo, että hänen pentunsa olisivat onnellisia ja tekee mitä tahansa sen eteen.

Kukapa uskoisi, mutta Lupiiniturkki osaa olla yllättävän kilpailuhenkinen. Ainakin ennen tuo usein kisasi sisarustensa kanssa milloin mistäkin ja tuolloin naaras ei antanut tuumaakaan periksi. Kilpailu on kilpailu ja jos siihen osallistutaan niin siihen osallistutaan voittaakseen. Mutta ei hän ole huono häviäjä. Jos häviö tulee niin saattaa naaras leikkimielisesti tuhahdella, mutta ei jää pitämään kaunaa.

----- M E N N E I S Y Y S -----

Lupiinipentu syntyi verrattaen isoon pentueeseen neljän sisaruksensa kanssa. Pentueen poikiminen oli pitkä ja uuvuttava, mutta pentujen emo selvisi siitä parantajan tuella. Toipuminen täysiin voimiin kuitenkin vei pitkään. Toisen kuningataren jalomielisellä avustuksella saivat kaikki viisi pentua riittävästi ravintoa ja kasvoivat aivan normaaliin tahtiin.

Tuli aika jolloin naarasta tuli oppilas, Lupiinitassu. Naaraan koulutus lähti liikkeelle oikein mallikkaasti ja naaras alkoi saada paljon kehuja juoksutaidoistaan. Tällainen huomion saaminen oli Lupiinitassusta aluksi hieman noloa, mutta hän ei voinut kieltää miten kivalta tuntui tulla huomioiduksi. Oppilasaikanaan Lupiinitassu myös tutustui paremmin toiseen oppilaaseen Fasaanitassuun. Lupiinitassusta poiketen Fasaanitassu ei tuntunut edistyvän koulutuksessaan yhtä hyvin, vaan kolli tuntui kompastuvan omiin jalkoihinsa useammin kuin saattoi uskoa olevan mahdollista. Osa klaanista alkoi epäillä tulisiko kollista ikinä edes soturia. Hyväsydäminen Lupiinitassu ei kuitenkaan menettänyt uskoaan kolliin, vaan päinvastoin alkoi tarjota apuaan toiselle. He pitivät usein yhdessä lisäharjoituksia vapaa-ajoillaan ja Lupiini auttoi kollia hiomaan taitojaan. Lupiinitassun rohkaisu ja apu antoi itsevarmuutta nuorelle Fasaanitassulle ja tuo alkoi päästä eroon ongelmistaan. Ei ollut mikään ihme, että kaksikon tiivis yhteistyö alkoi lähentää kissoja ja lopulta he ihastuivat toisiinsa ja viettivät paljon aikaa keskenään muutenkin.

Aikaa kului ja kaikki tuntui olevan täydellisesti Lupiiniturkin elämässä. Silloin naaraan onni tuntui kääntyvän. Violettisilmän emo sairastui itsepintaiseen valkoyskään, joka ei ollut parantuakseen. Sen lisäksi klaanin reviirin lähellä oli yhä useammin alkanut näkyä merkkejä susista ja suureksi epäonnekseen eräänä päivänä Lupiiniturkin isä ja sisar olivat olleet metsällä, kun nuori susi oli ilmestynyt paikalle ja käynyt kissojen kimppuun. Eräs paikalle sattunut Pilviklaanin soturin onnistui kuitenkin urhoollisesti häätämään nuori susiyksilö matkoihinsa, mutta vahinko oli ehtinyt jo tapahtua. Lupiiniturkin sisar kuoli paikan päälle vammoihinsa ja näiden isä oli pahasti haavoittunut. Kolli kiikutettiin parantajan hoiviin, mutta haavat olivat vakavat ja tulehtuivat, eikä mennyt montaa päivää kun kolli niihin menehtyi. Kuin puolisonsa menetyksestä seuraten Lupiiniturkin emon valkoyskä paheni viheryskäksi ja tämän tila heikkeni äkisti, vieden lopulta tämänkin hengen.

Pian tuli päivä, jolloin Lupiiniturkki ansaitsi soturinimensä yhdessä Fasaanilennon kanssa, mutta menetys painoi kovin Lupiiniturkin mieltä eikä elämä ollut helppoa, mutta loppujen sisaruksiensa kanssa ja Fasaanitassu rinnallaan hän taisteli tiensä eteenpäin. Fasaanilennon tuki oli tässä vaiheessa naaraalle hyvin tärkeää ja kaikki nämä vastoinkäymiset tuntuivat vain lähentävän heitä, joten lopulta he lupautuivat toisilleen kumppaneiksi. Tästä ei kulunut kauaakaan kun Lupiiniturkki jo odotti esikoistaan Fasaanilennolle. Kaiken sen surkeuden keskellä tämä uutinen piristi naarasta. Myös Fasaanilento oli silminnähden innoissaan ja alkoi hössöttää Lupiiniturkin ympärillä, miten hän opettaisi pennuilleen kaikkea tarpeellista. Valitettavasti tätä ei koskaan päässyt tapahtumaan. Vain hieman ennen Aavikkopennun syntymää, tämän isä Fasaanilento oli epäonnisella saalistusretkellä törmännyt nälkäiseen kettuun, kohtalokkain seurauksin. Entiset klaanitoverit onnistuivat pelastamaan kollin ruumiin ketun kynsistä ja kantoivat tämän muiden luo antaakseen Fasaanilennolle kunnolliset hautajaiset. Luonnollisesti Lupiiniturkki oli Fasaanilennon kuolemasta aivan surun murtama, eikä olisi varmasti sitä uskonutkaan, ellei olisi silloin nähnyt kumppaniaan omin silmin.

Lupiiniturkki ei kuitenkaan voinut jäädä tuleen makaamaan, vaikka sillä hetkellä millään muulla ei tuntunut olevan väliä. Pian kuitenkin naaras poiki Aavikkopennun ja hän muisti miksi hänen oli oltava vahva. Vaikka Fasaanilento ei voinut enää olla hänen rinnallaan, virtasi kollin veri tämän arvokkaan pennun suonissa ja näin ollen osa kollia olisi aina hänen luonaan. Ajatus lämmitti Lupiiniturkkia syvästi. Lupiiniturkin ei kuitenkaan tarvinnut jäädä yksin pentunsa kanssa. Muut klaanitoverit ja hänen elossa olevat sisaruksensa auttoivat ja tukivat tuoretta emoa parhaansa mukaan. Yllättäen myös eräs soturi nimeltä Sumukynsi tarjosi apuaan. Sumukynsi oli kerran aikaisemminkin lähestynyt Lupiiniturkkia näiden ollessa vielä oppilaita, mutta huomattuaan Lupiiniturkin ja Fasaanilennon välillä olevan jotain menossa, oli kolli kohteliaasti perääntynyt.

Lupiiniturkki oli kuitenkin vielä totaalisen rikki ensirakkautensa kuolemasta, eikä todennäköisesti ollut vielä kykenevä ajattelemaan täysin rationaalisesti. Sumukynnen huomaavaisuus ja läheisyys tuntuivat kuitenkin niin kovin lohdullisesta silloin. Sumukynsi osasi olla hyvin karismaattinen ja ennen kuin Lupiiniturkki huomasikaan, oli hän kehittänyt tunteita ruskeaa soturia kohtaan. Kaksikko alkoi viettää pieniä hetkiä kahdestaan silloin kun Lupiiniturkki uskalsi lähteä Aavikkopennun luota. Lupiiniturkki ei kuitenkaan koskaan ottanut Aavikkopentua mukaansa tapaamaan potentiaalista tulevaa kumppaniaan. Lupiiniturkki sanoi itselleen aina odottavan oikeaa hetkeä, jota ei koskaan tuntunut tulevan. Todellisuudessa kyseessä saattoi olla myös vahva emonvaisto pentunsa suojelemiseksi. Lupiiniturkki oli kyllä saanut pieniä aavistuksia Sumukynnen todellisesta luonteesta, mutta ei romanssipäissään tahtonut nähdä niitä.

Eikä hän ikimaailmassa olisi uskonut Sumukynnen käyvän Aavikkopennun kimppuun, kuten tämä oli eräänä onnettomana päivänä tehnyt. Lupiiniturkki oli havahtunut huutoihin ja uikutukseen torkuiltaan ja huomattuaan Aavikkopennun kadonneen rinnaltaan, kiiti tämä salamana sille veriselle näyttämölle, josta löysi pentunsa. Sillä hetkellä aina rauhallisena tunnettu Lupiiniturkki tunsi ennennäkemätöntä raivoa koko kehossaan ja hyökkäsi silmittömästi Sumukynnen kimppuun. Hetken naaras huitoi minkä huitomisestaan pääsi, kunnes asetti itsensä uhkaavasti Sumukynnen ja Aavikkopennun väliin. Kaiken kukkuraksi Lupiiniturkki oli juuri pari päivää ennen kertonut Sumukynnelle odottavansa heidän pentujaan. Sumukynsi perääntyi. Hän ei pystynyt vahingoittamaan Lupiiniturkkia. Kyynelten valuessa Lupiiniturkin poskia pitkin, huusi tämä kollille ettei tuo enää koskaan saisi tulla hänen tai hänen pentujensa lähelle tai kolli saisi katua sitä. Sitten violettisilmä nappasi hengestään kamppailevan pentunsa ja kiidätti tämän parantajan hoiviin. Tuon päivän tapahtumista Lupiiniturkki kantaa syyllisyydentunnetta loppuelämänsä ja katuu ettei ollut onnistunut suojelemaan poikaansa. Tuon päivän jälkeen Sumukynsi lähti klaanin parista, eikä Lupiiniturkki enää nähnyt häntä.

Naaraan onneksi Aavikkopentu selviytyi vammoistaan ja toipui hyvää tahtia. Aavikkopennusta tuli oppilas ja samoihin aikoihin Lupiiniturkki poiki toisen kerran. Tällä kertaa hän sai yhden tyttären. Vaikka Lupiiniturkki ja Sumukynsi erosivat erittäin tulehtuneissa väleissä, ei se vaikuttanut emon rakkauteen uutta tytärtään kohtaan. Ja miksi olisikaan? Aavapennulla ei ollut mitään tekemistä Sumukynnen tekojen kanssa, eikä Lupiiniturkki uskonut hetkeäkään, että viaton pentu kasvaisi yhtä julmaksi kuin isänsä.

Hetken aikaa elämä tuntui rauhoittuneen ja hänen pentunsa kasvoivat. Lupiiniturkki alkoi jo uskoa pahimman olevan takana päin, mutta jälleen heitettiin uusi takaisku naaraan elämään. Aavikkotassu oli joutunut kahden muun oppilaan kanssa vakavaan onnettomuuteen, jonka seurauksena kolli menetti toisen takajalkansa. Lupiiniturkki oli pentunsa kohtalosta erittäin pahoillaan, mutta iloinen että toinen oli edes hengissä. Aavikkotassun toipuminen tästä vei hyvin pitkään, mutta samalla kolli löysi oikean kutsumuksensa ja jatkoi koulutustaan parantajan opissa. Lupiiniturkki oli hyvin onnellinen poikansa puolesta. Samaan aikaan Aavapentu pääsi oppilaaksi ja emo toivoi tyttärelleen parempaa onnea.

Aikaa kului ja Lupiiniturkin pennut saivat uudet nimensä, Aavakatse sai soturin nimensä ja Aavikkosalvia otti paikkansa klaanin uutena parantajana. Naaras ei voinut olla ylpeämpi pennuistaan. Molemmat olivat kasvaneet ja kehittyneet niin paljon. Lupiiniturkki suorastaan sädehti onnesta. Vaan eipä voitu tätäkään onnea suoda naaraalle pitkään. Jälleen kerran he joutuivat kaikki vaaraan, kun hurjat sudet löysivät tiensä kissojen leiriin. Kauhun ja kaaoksen vallassa kissat pakenivat henkensä edestä. Lupiiniturkin onnistui pentujensa kanssa paeta paikalta ehjin nahoin, mutta ennen sitä hän joutui vielä todistamaan yhden veljiensä kuoleman, kun tämä tuli suojelemaan häntä ja pentuja. Lupiiniturkki ei ole sen jälkeen nähnyt kahta viimeistä sisaruksistaan ja pelkää näiden jääneen susien hampaisiin. Jälleen oli naaraan sydän revitty surusta auki ja klaanin rippeet aloittivat uuden matkan löytääkseen paikan johon asettua ja kuulua.


----- P E L E I S S Ä   T A P A H T U N U T T A -----

- tulossa -


----- S U K U L A I S E T & S U H T E E T -----

Emo - tuntematon, Pilviklaanin soturi (kuollut)
Isä - tuntematon, Pilviklaanin soturi (kuollut)
Sisarukset - 2 kuollut, 2 kadonnut/oletetaan kuolleen

Kumppanit:

- Fasaanilento (npc), Pilviklaanin soturi (kuollut)

- Sumukynsi/Jalomieli (c Sirita), Yöklaanin soturi (ent. Pilviklaanin soturi, "kadonnut")

Pennut:
- Aavikkosalvia (c Kuunsirpale), Pilviklaanin parantaja (poika Fasaanilennon pentueesta)
- Aavakatse (c Lappis), Pilviklaanin soturi (tytär Sumukynnen pentueesta)


----- M U U T A -----